Kuinka käyttää vähemmän rahaa ohjelmistoprojekteihin

Isoista ohjelmistoprojekteista tekee Suomessa erityisen kalliita se, ettei toimittajataho osaa, halua, tai vaan saa riittävää tilaisuutta selittää tilaajataholle projektien kulurakenteiden merkitystä, eikä tilaajaorganisaatiossa ole tilaisuutta kerätä budjetointiosaamista. On maamme köyhä, siksi jää!

Tästä seuraa usein se, että tilaajaorganisaatio antaa rahansa halvimman kiinteän tarjouksen tehneelle, joka lopulta toimittaa ohjelmiston, josta seuraavat kokonaiskustannukset ohjelmiston tavoite-elinkaaren aikana ovat moninkertaiset suhteessa tarjouksiin, joiden kulurakenteet ovat tasapainossa, ja joiden ensimmäisen vaiheen hinta on siksi korkeampi kuin voittaneen tarjouksen.

Tähän problematiikkaan pääsisi käsiksi siten, että tilaajaorganisaatiossa valmistauduttaisiin psykologisesti ja poliittisesti siihen, että isoja ohjelmistoja hankittaessa prosessin osapuolten pitää ensin harjoitella yhdessä, jotta osaavat viestiä toisilleen. Tämän jälkeen vasta lähdetään yleisön eteen soittamaan.

Konkreettisesti vuoden tai parin ohjelmistotoimitusprojektia suunniteltaessa lisätään jo ihan alussa kalenteriin ylimääräinen vuosi, ja budjettiin 10 ylimääräistä henkilötyövuotta, 3 tilaajalta ja 7 toimittajalta, joiden avulla ylimääräisen vuoden aikana harjoitellaan yhdessä konkretisoimalla ajatuksia viikon toimitussykleissä prototyypeiksi, joita stakeholderit voivat yhdessä hypistellä, samalla kuin tarkentavat omia ajatuksiaan itselleen ja toisilleen.

Lopputulemana tämän vuoden jälkeen on suunnitelma, speksit ja aikataulu, joissa voidaan aikuisten oikeasti pysyä, ja samalla tuottaa ohjelmisto jonka käyttökustannukset ovat järkevässä suhteessa tilaajan muihin prosessikustannuksiin.

Keskikokoisissa projekteissa harjoittelua voidaan skaalata puoleen vuoteen, ja pienissä kolmeen kuukauteen. Tässä puhun tietysti suurten organisaatioiden skaaloista, en PK-yritysten webbisivuista.